Osteopaatti Jenni Kangas
Purentaelimistön vaivat ja osteopatia
Päivitetty: 4. jouluk. 2019
Osteopaatti Jenni Kangas ©
Lähes puolet meistä on kärsinyt jossain elämänsä vaiheessa purentaelimistön kivuista. Purentalihasten ja leukanivelen kivut ovat yleisiä ja hyvälaatuisia, mutta joskus erittäin piinaavia. Vaivojen kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä osteopaatin tekemällä purentalihashieronnalla on hyvä hoitovaste.
Purentaelimistön kivut
Osteopaatin vastaanotolla tapaa hyvin usein purentaelimistön kiputiloista ja toimintahäiriöistä kärsiviä. Oireista käytetään lyhennettä TMD eli temporomandibular disorders. "Os.Temporale" eli ohimoluu ja "Os. mandibular", alaleuan luu muodostavat yhdessä temporomandipular -liitoksen eli tutummin leukanivelemme. Disorders -sana viittaa toiminnan häiriöön.

Tyypillisesti asiakkaat hakeutuvat osteopaatille hammaslääkärin tai suuhygienistin suosituksesta. Usein syy pään ja kasvojen alueen kivuille löytyy myös paikan päällä osteopaatin tutkiessa. Erikoissairaanhoidon konsultoiminen on kuitenkin tärkeää, jos epäillään kipujen olevan esimerkiksi hammasperäistä tai yleissairauden aiheuttamaa niveloireilua.
Miten purentaelimistö oireilee?
Leukanivelen, purentalihasten, hampaiden ja niitä ympäröivien kudosten muodostama purentaelimistö on pään alueella hammassäryn jälkeen toiseksi yleisin oirehtija.
Purentaelimistö oireilee tavallisesti yhdessä niska-hartiaseudun kanssa ja saattaa aiheuttaa mm.
- leukanivelen rajoittunutta liikettä,
- lonksumista ja rahinaa sekä
- kasvojen lihasten kipua,
- päänsärkyä,
- korvien soimista,
- tinnitusta,
- huimausta ja
- äänen käheyttä.
Pääkipu on usein voimakkain aamuisin. Oireita voi pahentaa oleskelu kylmässä, purukumin pureskelu tai huonosti nukuttu yö.
Tyypillisimmin purentaelimistön toimintahäiriöt ilmenevät +35 -vuotiailla, mutta kouluikäisillä oireilua tavataan myös melko paljon.
Altistavia tekijöitä purentaelimistön vaivoille ovat mm.
- yöpureskelu eli bruksaus
- hampaiden kiristely keskittyessä
- purentavirheet, huonosti istuvat proteesit
- unihäiriöt, unettomuus
- stressi
- laulaminen
- puhallinsoiton harrastaminen
- äänen runsas käyttö
- pään ja kasvojen alueen vammat
- reumataudit
Purentalihasten hieronta ja osteopatia
TMD oireiluun liittyvä bruksismi eli hampaiden yöllinen tahdosta riippumaton yhteen pureminen tai narskuttelu saattaa laittaa myös hampaiston kovalle koetukselle. Vaikka kivut voivat olla arkea haittaavia, TMD on varsin hyvin hoitoon reagoiva. Usein jo pelkkä tieto vaivan harmittomuudesta ja yleisyydestä riittää nopeuttamaan toipumista.
Purentaelimistön vaivoja voidaan siis helpottaa purentalihasten hieronnalla ja osteopatialla, kotiharjoituksilla, rentoutustekniikoin sekä parantamalla unen laatua.

Purentalihashieronta on aina yksilöllistä. Osteopaatin vastaanotolla haastattelu painottuu oireisiin ja yleiseen terveydentilaan. Kliinisessä tutkimisessa havainnoidaan alaleuan liikkeitä ja tunnistetaan mahdollisia dysfunktioita. Leukaniveleen vaikuttavat lihakset palpoidaan eli tunnustellaan kireyksiä ja epätasapainoa etsien. Kaula- ja rintarangan liikkeitä ja ryhtiä tarkastellaan aktiivisin ja passiivisin liikkein. Tutkimisessa ei unohdeta myöskään kaulan, niskan ja kallonpohjan lihasten tilaa.
Purentalihaksia käsitellään tämän jälkeen mahdollisimman kivuttomasti hieronta- ja venytystekniikoin. Akuneuloja voidaan käyttää, jos käsiteltävä alue on kovin kivulias tai jos asiakas kärsii päänsärystä. Liikerajoitusta ja epäoptimaalista liikekaavaa voidaan eheyttää leukanivelen mobilisaatiolla. Leukanivelen liikehoidolla on hyvä vaste toiminnallisuuden kannalta.
Tyypillisesti purentaelimistön hoitosarja koostuu 2-5 käynnistä. Kotona tehtävät aktiiviset harjoitukset ja ryhdin havainnointi ovat myös tärkeä osa TMD:n hoitoa. Purentalihasten hoidon tavoitteena on kivun vähentäminen ja optimaalisen toiminnan palauttaminen leukanivelessä. Osteopaatin tekemä purentalihashieronta parantaa myös unenlaatua ja lievittää stressiä. Rentoutunut suun alueen lihaksisto vie painetta pois myös hampailta, jos asiakas on bruksaaja.
Lue lisää viheliäisestä yöllisestä vaivasta, bruksismista postauksesta:
https://www.osteopolku.info/post/yön-kutsumaton-vieras-bruksaaminen

Lähteet:
https://www.kaypahoito.fi/hoi50057
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00356
https://www.kaypahoito.fi/hoi50057
https://www.kaypahoito.fi/kht00065
https://selkakanava.fi/sites/default/files/hyvaselka3-17_20-21.pdf